14.1.2012

PERISKOOPPI - part 2

osa 2:

"Jatkuu niin kuin sade "

Ota 1-3 kuvaa. Käytä valokuvan lisäksi jotain toista taidemuotoa. Toinen taidemuoto voi olla läsnä esimerkiksi kuva-elementtinä tai taidetekona, jonka kuvaat.



Ja kuvat vielä isompina:





Ehkä pieni tehtävän avaaminen voisi olla paikallaan.. Ajatuksenkulkuni lähti siis liikkeelle siitä, miten matka jatkuu "niin kuin sade". Tai siihen haluaisin tähdätä. Vaikka matka välillä loppuukin (niin kuin sade) niin lopulta se alkaa kuitenkin taas uudestaan (niin kuin sade).
Lisäksi pohdin aihetta konkreettisen matkan lisäksi myös henkisenä matkana. sekin jatkuu, kehittyy ja kasvaa koko ajan.

Näin. pian sarja jatkuu kolmannella osuudella.
Voisin tähän vielä mainostaa, että meidän kurssi päättyi eilen, ja tänään olisi vuorossa avajaiset ! Näyttely on pystyssä vielä huomisesta viikon eteenpäin, eli jos olet liikkumassa Turun alueella ensi viikon aikana, niin käy ihmeessä tarkastamassa se : ) Voin kertoa, että kuvia on paljon, ja myös erilaisia näkemyksiä samoista tehtävistä on yhtä paljon !

Ei kommentteja: