29.7.2011

Under the Tuscan sun


 
Italian mökkimaisemat kutsuu mua taas (tällähetkellä jo koneessa matkalla Milanoon, hope so), joten viikko poissaoloa ja hiljaiseloa edessä täällä. 
mulla taas on edessä lomailua, juhlia, ihmisiä ja aurinkoa.hehe.

28.7.2011

Deep inside

Ajattelin siirtyä hetkeksi kirjoittamaan käsin.
ajatuksenvirtaa.
Haluaisin oppia tuntemaan itseni,
etten olisi ihan näin hukassa.



(Kuvat on keskeneräisestä sarjasta Human Puzzle. en tosin tiedä pitäisikö se tehdä loppuun vai antaa olla.)

26.7.2011

22.7.2011

Time is running



Ja yhtäkkiä pakkaan jo etelän elämäänikin matkalaukkuihin.

18.7.2011

Kertakäyttökamaa







Olen taas vaihteeksi vierailemassa Rovaniemellä ja kotikulmilla.
Tässä pakkaillessa tavaroita pahvilaatikoihin olen pakostakin muistellut paljon menneitä vuosia (esim.heitellessä vanhoja kärkitossuja, vedoksia, lehtileikkeitä ja muuta turhaa romua roskiin).
Siksi ajattelin että voisin vähän kaivella myös vanhempia kuvatiedostoja.





ja tänään pääsin kotiuttamaan myös Adelen IHANAN uuden levyn.

7.7.2011

When I'm alone


Ajattelin tiivistää IHANAN viime viikonlopun tähän yhteen kuvaan.

Tämä viikko on alkuviikon pettymyksen jälkeen jatkunut pelkällä yksinololla. nyt jo neljättä päivää aika täyttyy leffoista, kirjoista, lehdistä, auringosta, ruuasta ja tulevaisuuden miettimisestä.

5.7.2011

Anyway the wind blows

So there is no Turku.
Eilen tuli kirje enkä halunnut puhua kenellekkään.

Lähden siis etsimään uusia tuulia ja täyttämään taas uutta välivuotta.
Onneksi minulla on kuitenkin maailman ihanimpia ystäviä ja rakkaita jotka auttaa kokoamaan mut kasaan.
vaikka isoin työ tietenkin kuuluu mulle.