31.8.2011

Viime päiviä




Odottamani syksy alkaa pikkuhiljaa hiipiä luokseni.
Ja pian minä hiivin kauan odottamaani Turkuun, tuttuun kainaloon,
ja vihdoin kaikkien hoidettavien asioiden äärelle.

Viikonloppu oli täynnä rapuja,ensimmäisen tuotantokauden Frendejä, luontoretkiä, pitkiä keskusteluja, ruokaa, yhdessäoloa, pitkiä aamuja ja Rovaniemen nähtävyyksiä. Maanantaina vein lopulta yhden tärkeän rautatieasemalle, ja sitten haettiin kaksi tärkeää lentokentältä.

Toisaalta nyt on myös turhauttavat ajat menossa, päivästä toiseen tappelen
työhakemuksien, 
Työkkärin, 
MOLin,
puhelinnumeroviidakoiden,
kouluhakujen
ja tulevaisuuden suunnitelmien kanssa.

Mutta ajatus syksystä tuntuu kivalta ja auttaa jaksamaan.

26.8.2011

Hundred little parts of my life


Vielä yhden kuvan verran eilisestä.


PS. 100.postaus !

25.8.2011

In clouds







Aamulla heräsin siihen että maailma oli valkoinen. ei tosin siis vielä lumenvalkoinen.
Maisemaa peitti paksu sumu, joka lähti leviämään jo illalla.
Nämä hetket kuuluu ehdottomasti mun lempparisäihin,
kun kukaan ei voi tietää mitä piilee sumun takana, ja kaikki näyttää
salaperäiseltä ja pysähtyneeltä.

Kuvittelin että olin pilvissä,
sillä siellä on mun mielialakin tällähetkellä.
Lähipäivinä tapahtuu kivoja asioita,
sellaisia joita olen odottanut kauan,
jotka saavat mut voimaan hyvin pitkästä aikaa

ja joiden myötä mun hirveä kesä alkaa ehkä olla takana päin ja edessä kutsuu vihdoin ihana syksy.

18.8.2011

IKÄVÄ



Ikävä vaanii mun sisällä nyt aika tosi kovaa.

16.8.2011

Muttons (or sheep)




Ihana retki ihanien ihmisten kanssa saarelle jossa oli lampaita.