So there is no Turku.
Eilen tuli kirje enkä halunnut puhua kenellekkään.
Lähden siis etsimään uusia tuulia ja täyttämään taas uutta välivuotta.
Onneksi minulla on kuitenkin maailman ihanimpia ystäviä ja rakkaita jotka auttaa kokoamaan mut kasaan.
vaikka isoin työ tietenkin kuuluu mulle.
5.7.2011
16.6.2011
Elämällämme on tarkoitus
Pari Turku-muistoa
ja kuvia tämän päivän kaupunki-retkeltä joka tehtiin ystäväni Annan kanssa.
retki sisälsi muun muassa kyseistä kirjakauppaa ja muutaman (no neljän..) uuden levyn hankintaa sekä kallistaa kiinalaista : )
kiva päivä!
Lisäksi olen hyvällä tuulella kun tiedän mitä vihdoin tapahtuu ensiviikolla Ü se mitä olen odottanut kuukauden.
Nyt kerään kamani kasaan ja lähden nukkumatin kautta kohti PROVINSSIA.
vklp kuluu kännisiä ja vähemmän kännisiä ohjeistaessa (ja paljon paljon bändejä kuunnellessa) kun musta tulee osa PROVINSSI-CREW:ta.
kivaa viikonloppua!
14.6.2011
Tulkoon kesä Törnävänsaareen
ensimmäistä kertaa koskaan lähden sinne töihin, jännittää.
Fiilistelen sopivasti aiheeseen liittyen myös Samuli Putroa, varsinkin tätä nimenomaista biisiä. Melodia on ihan täydellinen, ja vaikka tarina ei olekkaan omakohtainen tai mitenkään mun elämäntilanteeseen liittyvä, sanat tuntuvat tutuilta.
osaan samaistua niihin.
ja kokonaisuutena biisi toimii ihan älyttömän hyvin.
myöskin, olen ihan rakastunut Putron koko uuteen levyyn.
ja nyt se on mulla muistona Turun-reissusta.
(josta muuten mahdollisesti kuvia myöhemmin)
(josta muuten mahdollisesti kuvia myöhemmin)
9.6.2011
4.6.2011
Allotment garden
Pari BONUSkuvaa rullalta jolla kuvailin myös Turun vikan ennakon, 'hurmio'n.
Kesäfiiliksiä siirtolapuutarhasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)